Poliittinen psykologia

Suomessa varsin outo sanapari: poliittinen psykologia. Vaikka itse olen sitä tutkinut ja harrastanut 45 vuotta, niin Jyväskylän yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa pitäydytään “perinteiseen paradigmaan”. Näin ollen keskustelu “boksin ulkopuolisista” ilmiöistä on suunnilleen mahdotonta.

Tein oman pro graduni Jyväskylässä 2019 Suomen vasemmistopuolueiden periaateohjelmista Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta. Ja nimenomaan Maslowin tarvehierarkian ns. kuudennesta tasosta, eli “itsensä ylittämisen” tarpeesta. Ja tähän ei yliopisto taivu. Ei valtiotieteellinen, ei kasvatustieteellinen eikä edes psykologia.

Kiitokseni Dan Steinbockille

Omalla kohdallani poliittinen psykologia sai alkunsa Dan Steinbockin kirjoista Sisäistetty Herruus ( Sisäistetty herruus: Politisoituneen luonteenrakenteen kritiikkiä: Taiteellisen tutkimuksen kokeilu . Helsingissä: Otava, 1980. sekä Narsismin Fasismi ( Narsismin fasismi: Vapautus eko- ja urbaanifasismin kourissa . Jyväskylä: Gummerus, 1981 ).

Jälkiviisautta: Kun narsistinen miljonääri saa vallan (vrt. D. Trump), niin valta ei ainoastaan turmele, vaan ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Narsisti valtaan päästyään EI VOI käyttäytyä muuten kuin fasistisesti. Jos et usko, niin lue edellä mainitut kirjat.

Opportumismi on perusohje

Graduni Jyväskylän yliopistossa yritti tavoittaa politiikan tekijöiden motiiveja. Suomalaisen – ja todennäköisesti koko maailman – poliittisen toiminnan perusmotiiveja on opportunismi: varmista aina ensimmäisenä oma uudelleen valintasi. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että 80-90 % politiikassa mukana olevista ihmisistä omaa juuri tämän näkökulman.

Politiikka on sellaista kuin ovat ihmiset

Politiikkaa tekevät ihmiset. Jos ole apinan tasolla, teet sen tasoista politiikkaa. Jos olet kuin lammas, teet sen näköistä politiikkaa. Jos olet opportunisti ja sinulla on ruskea kieli, pääset kabinetteihin, ministeriksi, alivaltiosihteeriksi tai valtioyhtiön johtoon jne. Ei tämä sen monimutkaisempaa ole. Valta turmelee – ehdoton valta ehdottomasti. Jos et halua riskeerata talolainaasi tai autolainaasi, niin pidä suusi kiinni! 

Abraham H. Maslow: The Further Reaches of Human Nature, 1971. Kirjan toimitti painokuntoon postuumisti hänen vaimonsa Bertha.

Scroll to Top