Gradun arviointi
Suomen vasemmistopuolueiden yleisohjelmat Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta : Suomen työväenpuolueen, SDP:n, SKP:n, SKDL:n sekä Vasemmistoliiton periaateohjelmat 1899-2007 Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/64457
Tutkielman tarkoituksena on tarkastella suomalaisten vasemmistopuolueiden henkistä kasvua lukemalla niiden yleis- eli periaateohjelmia Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä nousee esille mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vapautumisesta ”henkisen holhuunalaisuuden kahleista”?
Aineistona on käytetty suomalaisten vasemmistopuolueiden – Suomen työväenpuolue, sittemmin Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Suomen Kommunistisen Puolue, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto sekä Vasemmistoliitto – periaateohjelmia aikavälillä 1899-2007.
Tarkastelunäkökulma nojautuu Abraham E. Maslowin vuonna 1969 täydentämään tarvehierarkiamalliin, joka on ollut Suomessa unohduksissa viisikymmentä vuotta. Koska kyseinen tarkastelunäkökulma on uusi politologiassa, niin tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda esille uusi näkökulma, mahdollisesti jopa paradigman muutos politiikan, psykologian ja sosiologian tutkimukseen.
Tutkielman tuloksina voidaan pitää sitä, että vasemmistopuolueet ovat pyrkineet kollektiivisesti altruistiselle tasolle, mistä osoituksena ovat solidaarisuuden, kansainvälisyyden ja veljeyden ihanteet. Politiikkaa sekä arjessa tekevät, että siitä elantonsa saavat, ovat usein vielä itsensä toteuttamisen tasolla, jolloin he harjoittavat opportunistista politiikkaa sen sijaan, että he yltäisivät altruistiselle, maailmanlaajuista veljeyttä korostavalle tasolle sekä omassa elämässään, että yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Henkinen kasvu edellyttää maailmankansalaisuuden kokemista ja universaalia veljeyttä ihmisten kesken.
Työn tekemiseen on saatu Kansan Sivistysrahaston apuraha. Avainsanat: transpersoonallisuus, vasemmistopuolueet, periaateohjelmat, tarvehierarkia, Maslow, työväenpuolueet, paradigma
Tein maisteriopintojeni Pro gradun Jyväskylän yliopistossa keväällä 2019 yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineena valtio-oppi. Tässä on kyseisen gradun arviointi.
Pro Gradun sanallinen lausunto 24.5.2019 LOPPUARVOSANA 1 (0 hylätty, 1 välttävä, 2 tyydyttävä, 3 hyvä, 4 kiitettävä, 5 erinomainen)
Kari Palonen, professori emeritus
Mika Ojakangas, professori
Vexi Virtasen pro gradu-työ Suomen vasemmistopuolueiden yleisohjelmat Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta. Suomen työväenpuolueen, SDP:n, SKP:n, SKDL:n sekä Vasemmistoliiton periaateohjelmat 1899-2007 Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta (90 s.) on epäilemättä varsin erikoinen työ. Tavallaan erikoisuudella on arvoa sinänsä, ilmauksena kirjoittajan rohkeudesta ja kokeilunhalusta. Samalla erikoisiin töihin sisältyy ilmeisiä vaaroja, kuten jääräpäisyys ja diletanttisuus, puuttuva valmius ottaa huomioon kommentteja ja suhteuttaa omaa tutkimusta tieteenalan ja lähialojen akateemiseen debattiin.
Valitettavasti nämä vaarat korostuvat Virtasen työssä. Tekijä ei pohdi kysymystä ”vasemmistopuolueen” kriteereistä. Kaikkia vasemmistolaisiksi, sosialistisiksi tai kommunistisiksi julistautuneita puolueita ei ole noteerattu. Työstä puuttuvat Sosialistisen työväenpuolueen ohjelma vuodelta 1920 ja 1958-1970 eduskunnassa edustetun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattisen liiton (TPSL) ohjelmat. Mukaan on otettu v. 1994 ”Suomen kommunistisen puolueen” ohjelma, vaikka että tämä ei ole alkuperäinen SKP vaan minipuolue, jolla ei koskaan ole ollut parlamentaarista edustusta. Sen sijaan toisen ”promillepuolueen”, Kommunistisen työväenpuolueen, ohjelmaa ei ole otettu mukaan.
Tekijä ei ole käsitellyt ”puolueohjelman” käsitettä, eikä lainkaan tarkastellut puolueohjelmien tutkimusta. Hän ei suhteuta analysoimiensa ohjelmien tutkimusta puolueohjelmien historialliseen, sisällönanalyyttiseen, retoriseen, käsitehistorialliseen tms. tutkimukseen, vaikka näitä eri tutkimusotteita on Suomessa ja myös Jyväskylän yliopistossa runsaasti käytetty. Hän ei mainitse Olavi Borgin kokoelmaa Suomen puolueet ja puolueohjelmat 1880-1964, jonka tunteminen olisi helpottanut Pohtiva-tietokannan sisältämien ohjelmien käyttöä. Hän ei myöskään ota huomioon sitä, kuinka erilaisia tekstilajeja puolueiden periaate- tai yleisohjelmina on esitetty. Kommunistisessa traditiossa ne ovat sisältäneet kokonaisen maailmanselityksen, kun sen sijaan sosialidemokraattien ohjelmat ovat olleet suppeita ja harvoin muutettuja, mikä tekee niiden välittömän vertailun toisiinsa vaikeaksi.
Luku 2. ”Suomen vasemmistopuolueiden historiaa” on kovin harrastelijamainen. Puolueet ja ohjelmankirjoitus sijoitetaan karkeaan maailmanhistorialliseen kehikkoon, ja tässä sijoittelussa käytetty kirjallisuus nojaa historian yleisesityksiin, järjestö- ym. historiikkeihin sekä puolueaktiivien omiin kirjoituksiin, näiden välillä analyyttistä eroa tekemättä. Rauli Mickelssonin yleisesitys puolueista on ainoa spesiaalilähde.
Tällaisena osuus ei vastaa akateemiselta opinnäytteen vaatimuksia.
Tieteenalan profiiliin mukaista on ollut lähteä filosofi Paul K. Feyerabendin 1970-luvulla esittämästä iskulauseesta anything goes. Eli ei suljeta a priori pois mitään näkökulmaa tai lähestymistapaa, suositaan itsenäistä soveltamista ja ajatuskokeiden tekemistä. Virtasen työn lähtökohta, yhdysvaltalaisen Abraham Maslowin tarvehierarkiateoria, sopii tähän ajatustapaan. Mutta tämä ei estä arvioijia kriittisesti kommentoimasta tähän sisältyviä oletuksia ja sitoumuksia. Maslowin teorialle on tunnusomaista oletus, että ihmisten toimintaa voidaan arvioida joidenkin yleispätevien, hänen ”tarpeiksi” nimittämiensä kriteerien perusteella, jotka voidaan rankata tiettyyn järjestykseen. Tällainen ihmiskäsitys on kovin paternalistinen eikä juuri jätä tilaa poliittiselle debatille ja valinnoille, joita puolueohjelmilta tulee odottaa. Tekijä käsittelee parissa kappaleessa s. 31 Maslowin teorian poliittisia implikaatioita. Siinä esitetty ”opportunismi” vs. ”altruismi” jako ei alkuunkaan vakuuta.
Tekijä ei lainkaan problematisoi sitä, miksi ja miten puolueohjelmia, poliittisen kamppailun puheakteja, voi ja tulisi arvioida ”tarvehierarkian” näkökulmasta. Silti Maslowin teoriaa voi käyttää analyyttisenä instrumenttina puolueohjelmien luennalle ja arvioimiselle. Kommenttia ”huomiota kiinnitetään erityisesti ohjelmien ihmiskuvaan” (s. 32) voi pitää rajauksena, jolla olisi saatavissa esille ohjelmien julkilausumattomia sitoumuksia ja oletuksia. Jos työn kysymyksenasettelu rajataan tähän, tekijän ajatuskoe ohjelmien luennasta on huomionarvoinen. Tekijältä olisi kuitenkin odottanut tarkempaa operationalisointia sille, miten hän ohjelmia lukee, mitä kohtia hän valitsee niistä tarkastelun kohteeksi ja millaista vertailua niiden välillä hän pyrkii tekemään, ja miten hän arvioi ihmiskäsitysten poliittista merkitystä.
Pro gradu-työssä tekijä kuitenkin tyytyy esittämään kustakin ohjelmasta yleensä yhden kappaleen verran huomioita siitä, miten se ”suhtautuu” Maslowin teoriaan. Nämä kappaleet ovat työssä ”omaa analyysia”. Tekijä on paneutunut ohjelmiin ja luokittelee niitä käyttämänsä aparaatin avulla. Kuitenkin tämän oman analyysin osuus ohjelmassa jää jo määrällisesti kovin niukaksi taustarekvisiittaan verrattuna.
Vaikka tekijä suunnitelmansa mukaisesti painottaa ihmiskäsitystä, ohjelmien näiden päätöskappaleiden vertaileva lukeminen jättää kuitenkin paljolti ”hihasta vedetyn” vaikutelman. Tekijä ei juuri kytke näitä kohtia ohjelmatekstin formulointeihin vaan nojaa jonkinlaiseen yleiskuvaan, jolloin päätelmät ovat vähemmän vakuuttavia. Esimerkiksi SKP:n Moskovassa 1918 hyväksyttyä periaateohjelmaa hän kommentoi näin: ”Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta tulkittuna kommunistien ohjelma heijastaa vahvasti tarvehierarkian viidettä tasoa, missä ihminen kuvittelee toimivansa toisten hyväksi, auttavansa alistetussa asemassa olevia, mutta on vielä itse kiinni pakkomielteissään, jolloin hän ei kykene toimimaan puhtaasti toisia altruistisesti auttaen, vaan kiinnittyneenä egoonsa, toteuttaa opportunistista politiikkaa.” (s. 36). Tätä voi pitää kuvaavana tekijän ”maslowilaisen mielikuvituksen” käytölle, mutta ohjelman poliittisen merkityksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
Luvussa 5. Virtanen siirtyy SDP:n ja Vasemmistoliiton voimassa olevien ohjelmien analyysiin, siten että hän suhteuttaa ne Maslowin tarvehierarkian tasoihin. Vaikka tämä analyysi on edellistä yksityiskohtaisempaa, se pysyy edelleen ”hihasta vedettynä” ohjelmien kommentointina, ja Maslowin teoriatasot näyttäytyvät kovin triviaaleina. Ohjelmien tai niiden ihmiskäsityksen poliittisen merkityksen kannalta näissä on kovin vähän mitään mielenkiintoista. Sama koskee 6. luvun johtopäätöksiä, joista paistaa läpi kovin sovinnainen ”vasemmistolainen” näkemys historian edistyksestä, jota vastaa myös tekijän tulkinta ohjelmien yleisestä tendenssistä siirtyä ”ylöspäin” Maslowin hierarkiassa.
Vexi Virtasen pro gradu-työ voidaan nähdä metodisena sormiharjoituksena, joka on vaatinut tiettyä perehtymistä suomalaisen vasemmiston ohjelmalliseen historiaan. Maslowin tarvehierarkiateoria tarjoaa erikoisen näkökulman, jolla olisi mahdollista tuoda esiin tiettyjä ihmiskäsitystä koskevia oletuksia ja sitoumuksia puolueohjelmissa. Tekijä on itsenäisesti kommentoinut ohjelmatekstejä. Tällä hän osoittaa riittävän oppineisuutensa siihen, että pro gradu-työ voidaan hyväksyä. Mutta kun varsinainen analyysi jää kovin harrastelijamaiseksi, työlle ei voida millään antaa parempaa arvosanaa kun välttävä (1).
PRO GRADU -TUTKIELMAN ARVIOINTI
Oppiaine Valtio-oppi
Tutkielman tekijä Vexi Virtanen
Tutkielman nimi Suomen vasemmistopuolueiden yleisohjelmat Maslowin tarvehierarkian näkökulmasta
Plagiarismitarkastus turnitin, Mika Ojakangas, 13.5.2019
Tutkielman eri osoiden (tutkielman lähtökohta, teoria, käsitteet, tutkimusmenetelmät ja aineisto, tulokset ja päätelmät, tutkimuksen luotettavuus ja tutkimuseettinen tarkastelu, tieteellinen kirjoittaminen) toteutuminen arvioidaan asteikolla 0-5. Työn loppuarvosana ei välttämättä ole osa-alueiden aritmeettinen keskiarvo.
Tutkielman loppuarvosanaa määritettäessä otetaan huomioon työn luonne, joka saattaa olla erilainen oppiaineiden kesken tai jopa saman oppiaineen sisällä. Opinnäytetyön eri elementit eivät ole yhtä painavia erityyppisissä töissä. Jos jokin osa-alueista I-VI ei ole merkittävä, se voidaan jättää arvostelematta. Ansiokas suoritus jollain osa-alueella voi myös korvata pieniä puutteita toisella osa-alueella.
I Tutkielman lähtökohta
Aihe, johdatus tutkimukseen, taustoitus, tutkimusongelma ja -kysymykset – niiden selkeys, vaativuus, oivaltavuus, perustelut ja rajaus 1
II Teoria ja käsitteet
Yhteys tutkimustehtävään, teoreettisen viitekehyksen hallinta, käsitteiden hallinta ja käyttö, lähteet – riittävyys, relevanttius, lähdekritiikki 1
III Tutkimusmenetelmät ja -aineisto
Metodologiset valinnat, aineiston laatu, menetelmien käyttö ja hallinta, argumentointi 1
IV Tulokset ja päätelmät
Tulosten esittäminen ja tulkinta, johtopäätökset ja pohdinta, kontribuutio 1
V Tutkimuksen luotettavuus ja tutkimuseettinen tarkastelu OK
VI Tieteellinen kirjoittaminen
Rakenteen johdonmukaisuus ja tasapaino, tyyli, kieliasu, ulkoasu ja viimeistely 2
Paikka HKI/JKL 24/5/2019
Kari Palonen, Professori emeritus
Mika Ojakangas, Professori